Tämä on asia, jota olen miettinyt jo hyvin kauan. Onko läheisen sairaus hänen yksityisasiansa, vai onko esimerkiksi vanhemmilla oikeus kertoa siitä eteenpäin, vaikkapa työkaverille?
Itse olen melko närkästynyt siitä, että tieto minun syömishäiriöstäni on levinnyt melko laajalle ja olen saanut asiattomia kommentteja puolitutuilta, jotka eivät tiedä anoreksiasta sairautena yhtään mitään.
Olen sitä mieltä, että jos tarpeellista, toisen sairastamisesta voi kertoa eteenpäin, koska esimerkiksi anoreksia on sairaus joka koskettaa koko perhettä, ja on varmasti erittäin rankka koettelemus myös läheisille. (Joskus minuun sattuukin enemmän nähdä läheisteni kärsivän, kuin kärsiä itse.) Silti moniin sairauksiin liittyy varmasti outoja käsityksiä ja stereotypioita, jotka olisi hyvä käsitellä läpi samalla kun kertoo läheisen tilasta. Mieluiten kertoisin kuitenkin sairaudestani itse, jos koen sen hyväksi ratkaisuksi.
Lisäksi olen sitä mieltä, että sairaan tilan kommentointi on hyvä jättää vähemmälle, varsinkin jos kyseessä on vaikkapa anoreksia. Itse en ainakaan kaipaa
”Näytätpäs sinä punaposkiselta, jouluna olit ihan ruipelo!”
tai
”Ota nyt sinäkin piirakkaa niin saat ylimääräisiä kaloreita!”
– kommentteja. (Olen saanut kuulla nämä molemmat, ja ylemmän jopa usein. Itse ainakin loukkaannun siitä, kun joku ei tajua kuinka vaikeita arkipäiväiset asiat minulle voivat olla. Lisäksi kommentti, joka on tarkoitettu positiiviseksi, kääntyy helposti negatiiviseksi. (En halua enää IKINÄ kuulla olevani punaposkinen, tai punakka, tai pyöreämpi.)
Mietitään siis, ennen kuin puhutaan.
anoreksia, ihmiset, yksityisyys